
Yksi keino toteuttaa omanlaistaan kierotaloutta on remontointi. Noin on varsinkin, jos osana remontointia voi käyttää jo muualla aiemmin hyödynnettyjä materiaaleja. Senkin voi kuitenkin nähdä olevan jo iso edistysaskel kiertotalouden suuntaan, jos remontointi ylipäätänsä mahdollistaa sen, että esimerkiksi oman kodin tai kesämökin remontointia toteuttamalla voi pidentää sen käyttöikää.
Jos aikoo käyttää osana remonttia jo aiemmin hyödynnettyjä materiaaleja, niin on toki hyvä olla tietoinen siitä, että on isoja eroja siinä, miten hyvin esimerkiksi erilaiset puumateriaalit säilyvät ja miten käyttökelpoisia ne tuon myötä ovat uusien remonttien kohdalla.
Remontoidessa voi käydä varsin helposti niin, että osa materiaaleista jää käyttämättä. Noin voi käydä, vaikka olisi aluksi tehnyt jopa varsin tarkat laskelmat siitä, mitä kaikkea tarvitsee remonttia varten. Jos tuolla tavalla tapahtuu niin, ihan jo kiertotalouden näkökulmasta on hyvä, jos esimerkiksi onnistuu löytämään tuttavan tai naapurin, joka voi hyödyntää omassa remonttiprojektissaan ylijääneitä materiaaleja.
Remontoidessa myös helposti syntyy erilaista niin sanottua turhaa jätettä. Tuollaista ovat esimerkiksi monien rakennusmateriaalien pakkaukset. Useasti tuollaisia pakkauksia voi hyödyntää jossakin muualla. Omanlaistaan kiertotaloutta tuokin.
Sen lisäksi, että remontointi ja kiertotalous voivat olla hyvä yhdistelmä luonnon kannalta, niin voi se olla hyödyllinen myös remontoijan raha-asioiden kannalta. Noin esimerkiksi sen takia, että moni tarvitsee remonttia varten lainaa, eikä remonttilainan korko välttämättä ole erityisen edullinen. Ottamalla kiertotalous-näkökulman osaksi remontointia, voi siis säästää varsin mukavasti rahaa. Mahdollisia kiertotalouden osana remontointia huomioimisen tuomia säästöjä voi selvittää esimerkiksi remonttilainalaskurin avulla.
Kuten tältäkin sivulta tuli esille, niin kiertotalous on monesti hyvä asia useammalla kuin yhdellä tavalla.
